Postia puheenjohtajalta 18.12.2012
Edistyäkseen taiteessa, taiteilijan on tunnettava itsensä, tunne-elämänsä ja taustansa, vaikka kovan työn ja tuskan kautta.
Olen edistänyt tai pyrkinyt edistämään itsetuntemustani kahdella kurssilla Uuden Valamon luostarin kansanopistossa Heinävedellä. Ensimmäinen kurssi Kansanopistossa oli ”Neljän päivän hiljaisuuden retriitti” maaliskuussa 2012. Toinen oli kuuden päivän kirjoituskurssi ”Progoff”: tutustua itseensä kirjoittamalla marraskuussa 2012.
Minulle kirjoittaminen on läheisempi laji toistaiseksi, kuin valokuvaus. Haluaisin vähentää kirjoittamista ja saavuttaa valokuvaajana näkemykseni. Uskon pystyväni näkemyksellisiin kuviin, joita arvostan.
Olen päätynyt keskustelujen jälkeen varapuheenjohtaja Tapion kanssa jättämään Vihdin Kameraseuran johtamisen hänelle ja hallitukselle. Keskityn kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen seuran rivijäsenenä.
Toivotan Vihdin Kameraseuran jäsenille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!
Heimo