Fotomaraton 2013 Porvoossa
Vihdin Kameraseuran perinteinen Fotomaraton oli tänä syksynä Porvoossa 22.9.2013. Kilpailuun osallistui 13 seuran jäsentä. Ilma oli valokuvauksellisesti erinomainen, oli aurinkoa ja sopivasti pilviäkin. Kuvaajilla oli koko päivä aikaa kuvata.
10 etukäteen annettua aihetta:
1. Ilo
2. Valo
3. Liike
4. Värikäs
5. Vanha
6. Elinympäristö
7. Järjestys
8. Kaupunkiluonto
9. Toisella puolella
10. Jokeri, vapaa aihe Porvoosta
Tuomariksi kutsuttiin seuran kunniapuheenjohtaja Pekka Vähäsarja. Hän päätti diktaattorin ottein ja oikeuksin antaa pisteitä 4-10 kullekin osallistuneelle kuvalle. Lisäksi hän nimesi kunkin osatehtävän parhaan kuvan. Kahden osatehtävän kohdalla paras sija jakautui kahdelle kuvalle tasapistein. Eniten pisteitä kaikista osallistuneista kuvista saaneet, kuusi parasta kuvaajaa olivat: Tapio Karjalainen, Juha Ahvenharju, Kari Huhtilainen, Matti Keinonen, Mikko Meriluoto ja Risto Jokinen (viides palkintosija tasapistein)
Vihdin Kameraseuran Porvoon fotomaratonin viisi parasta
1. Tapio Karjalainen 91 pistettä
2. Juha Ahvenharju 89,5 pistettä
3. Kari Huhtilainen 88,5 pistettä
4. Matti Keinonen 86,5 pistettä
5. Mikko Meriluoto 85,5 pistettä
5. Risto Jokinen 85,5 pistettä
Tehtävien parhaat kuvaajat olivat:
Ilo – Tapio Karjalainen
Valo – Juha Ahvenharju
Liike – Tapio Karjalainen
Värikäs – Kari Huhtilainen, Risto Jokinen
Vanha – Matti Keinonen
Elinympäristö – Marko Ripatti
Järjestys – Matti Keinonen
Kaupunkiluonto – Sari Ahvenharju
Toisella puolella – Pirjo Moisander
Jokeri – Juha Ahvenharju, Tapio Karjalainen
no images were found